MINUSTA JA YRITYKSESTÄNI

Me kaikki tiedämme, että kukat ovat jo yksittäin varsin kauniita, mutta vasta yhdessä ne muodostava jotain ihastuttavaa. Kun kukkien värit ja muodot yhdistetään sointuvaksi kokonaisuudeksi, muodostuu siitä vielä jotain kauniimpaa.

Korujen valmistus on hyvin samankaltaista. Poimimme luovuutta, huippuunsa hiottuja taitoja, paljon aikaa ja laadukkaita materiaaleja.

Nämäkään eivät vielä aivan riitä, sillä luovuus kukoistaa vain intohimon ollessa läsnä. Taitojaan voi käyttää korkeimmalla tasolla vain päättäväisyydellä, tinkimättömyydellä ja aikaa säästämättä.

Korua tehdessä aika on parhaimmillaan silloin kun se unohtuu. Näiden asioiden sointuessa toisiinsa, luodaan koruja, joissa ovat mukana tekijän sydän ja sielu kylmän laskelmoinnin sijaan. Tällä tavoin tehdyistä koruista aistii jotain hyvin erityistä.

Nature

JOUNI SAARENPÄÄ

Luovuus on asia, joka on itselleni hyvin tärkeää. Ehkä se on tullut veren perintönä, sillä isäni ja hänen kaksi sisarustaan toimivat muusikon ammatissa. Neljäs heistä toimi kelloseppänä. Isoisäni teki puolestaan patsaita graniitista ja piti myös harrastuksista, joissa saa käyttää luovuuttaan. Aivan kuten isäni ja minä.

Ollessani pieni, setäni liikkeessä näkemät jalokivet kiehtoivat minua suuresti. Myöhemmin ymmärsinkin, että kultaseppänä toimiminen olisi minulle täydellinen ammatti. Kultasepän alan koulutuksen jälkeen aloitin lähes heti yrittäjänä. Tein aluksi uniikkeja kultasepän töitä suomen parhaimmille kultasepänliikkeille. Sen jälkeen pidin Jyväskylässä kahdeksan vuotta kultasepänliikettä, jossa keskityin uniikkien korujen sekä vihkisormuksien suunnitteluun ja valmistamiseen.

Jyväskylästä matkasin Sveitsiin kolmeksi vuodeksi. Siellä sain tehdä upeita koruja kauniissa maisemissa ja sain arvokasta kokemusta. Takaisin Suomeen muutin 2019. Olen jatkanut arvokorujen valmistamista ja 3-D piirtämistä Sveitsiin siitä lähtien. Toimiva yhteistyö sveitsiläisten kultaseppien ja kivenistuttajien kanssa on mahdollista. Sveitsiläinen tarkkuus, suunnitelmallisuus ja tietotaito täydentävät yritystämme loistavasti. Teen pienempimuotoisemmin 3-D suunnittelua ja piirtämistä myös joillekin suomalaisille korubrändeille, mutta ensi sijainen tavoitteeni on luoda koruja yksityisille asiakkailleni.

Kauneimpaan lopputulokseen pääseminen määrittelee käyttämäni tekniikat, jotka koostuvat niin vanhemmista kultasepän tekniikoista, kuin uudemmista tekniikoista 3D-suunniteluineen.

Olen tarkka korujen laadusta. Teen korut ensisijaisesti itse. Mikäli tilauksia on paljon, korujani tekee myös parhaat kultasepät niin Suomesta kuin Sveitsistä.

suomi sveitsi

EETTISYYS & YMPÄRISTÖ

Jokainen meistä ymmärtää, että eettisyys ja ympäristön huomioon ottaminen on hyvin tärkeää nykyisessä maailman tilanteessa. Haluamme kompensoida toimintaamme lahjoittamalla osan omien korujen myyntituotoista ympäristön hyväksi ja/tai tekemällä itse sen hyväksi konkreettista työtä.

Lahjoitus tehdään vuosittain valittuihin kohteisiin sellaisten kohteiden hyväksi, joiden kunnostus, suojelu tms. ei aiheuta kenenkään elinkeinon harjoittamiselle harmia. Pyrimme toimimaan luonnon hyväksi mahdollisimman järkevällä tavalla, niin että siitä hyötyy luonto, eläimet ja sitä myötä luonnosta riippuvaiset ihmisetkin.

Nature

Sunnuntai,Maanantai,Tiistai,Keskiviikko,Torstai,Perjantai,Lauantai
Tammikuu,Helmikuu,Maaliskuu,Huhtikuu,Toukokuu,Kesäkuu,Heinäkuu,Elokuu,Syyskuu,Lokakuu,Marraskuu,Joulukuu
Tuotteita on vain [max] jäljellä varastossamme
Ostoskori

Ostoskorisi on vielä tyhjä

Takaisin kauppaan

Jätä viesti tilauksesi yhteydessä Muokkaa viestiä
Lisää lahjapaketointi

Haluatko lahjapaketoinnin?

Lisää lahjapaketointi